Solarus II
“Juu on siitä jo muutama vuosi kun Solarin ostin. Olisko ollut syksyllä 2018. En tiedä minkälainen idiootti ostaa nuoren, reaktiivisen hevosen ulkomailta videoiden perusteella, mutta sellainen idiootti olin 19-vuotiaana. Päivääkään en oo katunut. Pari tuntia ehkä, mutta en kokonaista päivää. Hehheh, sain myös jälkikäteen vasta kuulla, että tuo oli heittänyt pari koeratsastajaa selästään… Onneks en koeratsastanut?”
Loppusyksy, vuonna 2018.
Ratsastuskeskus Katara, Etelä-Suomi.
Tummat pilvet roikkuvat uhkaavina Kataran tallin yllä. Tuuli puhaltaa syksyn lehtiä pitkin tallin pihaa. Tallista kuuluu juttelua, kun iltapäivän ensimmäiset tuntilaiset varustavat tuntiponeja. Hiekka rahisee tallitietä lähestyvän rekan renkaiden alla. Lähestyvän auton ääni saa Nikon nostamaan päätään. Kiitos tuntiratsastajien, Niko on kokenut jo ainakin 3 väärää hälytystä, kun lähestyvä auto olikin vain kuljettamassa ratsastuskoulun asiakkaita. Vaaleatukkainen nuori työntää kuitenkin päänsä ulos tallin ovesta, eikä voi uskoa silmiään, kun tallia kohti lähestyy oikeasti hevosrekka. Ei aikaakaan, kun Niko on jo silmät kiiluen parkkipaikalla. Nikon vierelle ilmestyy Kataran tallityöntekijä Aamu talikko kädessä. “Vastahan olit armeijan kurkkusalaatissa ja nyt meinaat olla nuoren hevosen omistaja?” Aamu tokaisee. Sanat olivat lähinnä ihmettelyä, vaikka kuulostivatkin hieman kritisoivilta. Ei Aamu ollut väärässäkään; 19-vuotias Niko on vasta päässyt eroon puolustusvoimien palveluspuvusta. Niin tuoreeltaan, että tämä on joutunut piilottamaan lyhyet, vaaleat hiuksensa lippiksen alle. “Jep” Niko vastaa päättäväisenä.
Rekasta nouseva kuljettaja työntää tälle käteen hevosen passia ja papereita. Niko pistää paperiin nimen alle, ja saa vastaukseksi vaan nopean; “Käytkö ite hakemassa?”
Niko kohauttaa olkiaan. Kai hän sitten käy. Niko työntää paperit Aamun käteen ja astelee rekkaan. Rekasta suurinpiirtein takaperin ravaa ulos musta, puhiseva puoliveriori, joka mulkoilee ihmisiä epäluuloisena. Hevosen pää on koholla, sieraimet levällään ja korvat pyörivät päässä. Solar hirnahtaa kuin joku olisi antanut sille megafonin, eli ilmoittaa suurinpiirtein koko Suomelle olevansa saapunut. Niko antaa Solarille vähän narua ja astuu askeleen verran taaksepäin, jotta näkisi hevosen kunnolla. Hevoselta selkeästi puuttuu lihaksia ja sen harja ja häntä ovat takussa, mutta ainakin se on ryhdikäs. Ja sillä on söpö tähti otsassa. Niko kurtistaa kulmiaan nuorelle hevoselle, joka mulkoilee häntä takaisin. Niko kääntää katseensa Aamuun, joka puristaa käsissään talikkoa ja hevosen papereita. “Ei hitto” Lintunen naurahtaa. Mitä onkaan tullut ostettua. “Onneks äitis ei oo näkemässä” Aamu vastaa. Niko vilkaisee ympärilleen. “Älä manaa” blondi tuhahtaa. Äiti ei tosiaan pitänyt ideasta, että Niko ostaa ulkomailta nuoren hevosen videoiden perusteella. Energinen, narun päässä puhiseva musta lohikäärme ei ainakaan yhtään rauhoittaisi äidin mieltä.
Rekka kääntyy lähtemään ja Niko alkaa taluttamaan uutta hevostaan kohti tallin pihaa. “Hei Solar” Niko höpöttää ja silittää orin mustaa, sileää kaulaa. “Ootko vähän ruipelo” mies mutisee, kun kaulasta puuttuu lihaksia. Solar ei ole kuulevinaankaan, vaan vilkuilee ympärilleen kaula koholla.
Niko joutuu harppomaan reippaita askelia, kun Solar itse steppaa vierellä. Tallin ovelle on ilmestynyt kokonainen rivi tuntiratsastajia, jotka tuijottavat Nikoa ja hevosta suitset ja harjat kädessään. Tuntilaiset supisevat keskenään ja vilkuilevat toisiaan, kehtaamatta häiritä kaksikkoa- vaikka näky herätti monta kysymystä. Solar juoksee melkein Nikon ohi, joten mies joutuu puristamaan narua ja kääntämään hevosen ympyrälle. Solar hölkkää hetken, mutta rauhoittuu sitten ja uskaltaa laskea päätäänkin hieman. Niko hymähtää helpottuneena ja rapsuttaa hevosta. “Onks tää sun?” Kuuluu vihdoin hento ääni tallin ovelta. Nuori mies huomaa vasta nyt saaneensa yleisöä hevoselleen. “On” Niko vastaa hymähtäen ja kääntää Solarin tallin ovea kohti. Ori pysähtyy hetkeksi paikoilleen ja nostaa taas päätään. “Mikä sen nimi on?” kysyy toinen. “Solarus II” Niko vastaa ja Solar hirnahtaa hiljaa. Yleisö on tyytyväinen vastauksiin ja alkaa pikkuhiljaa hajaantua, kun kello lähestyy tasaa.
Niko kääntää hevosensa kohti kenttää, jotta ei jäisi maneesiin kulkevien tuntiratsujen jalkoihin. Kuraiset lenkkarit täyttyvät pehmeästä kentän hiekasta, kun Niko yrittää pysyä hevosensa pitkien askeleiden perässä. Hetken kauempana kulkeville tuntihevosille hirnuttuaan Solar alkaa rauhoittua, laskea päätään ja hidastaa askeltaan. Niko juttelee hevoselle, silittää sitä ja antaa sen ojentaa koipiaan. Matka Alankomaista Suomeen asti on ihan kiitettävän pituinen.
…
Solar löytää paikkansa tallin hevospuolelta, johon se asettuu karsinaansa mutustamaan heinää. Ori hirnuu edelleen kun talliin tulee lisää hevosia, mutta kun ilta pimenee, tunnit loppuvat ja hevoset palaavat karsinoihin, alkaa Solarkin hiljentyä. Nyt Nikon askartelua säestää vaan hiljainen iltaheinien rouskutus. Solarus II… Niko kirjoittaa katkenneella liidun pätkällä hevosen karsinan oven tauluun. “Lyhyemmin ööh… Solar?” Blondi mutisee itsekseen ja lisää kutsumanimenkin liitutauluun. Virne pysyy Nikon naamalla joka ikisen kirjaimen taiteilun ajan kun tämä kirjoittaa sanat; Omistaja Niko Lintunen. On Lintusten lapsista vanhempi ennenkin omistanut omia hevosia, mutta onhan se nyt ihan eri asia kun ratsu on hankittu omin luvin ja ainakin osittain omilla rahoilla. Investointia kohtaan on laitettu kesätyöt, tallityöt ja joululahjarahat jos toisetkin, jo on aikakin olla ylpeä.
Huokaus ja muutama askel taaksepäin. Tuore hevosenomistaja katsoo oria väsynein silmin, mutta tyytyväisenä. Tuijotuksen keskeyttää tallin käytävää lähestyvät askeleet. “Jaa se tuli tänään” tokaisee Nikon äiti, tallin omistaja Sanna. Niko tuhahtaa äitinsä äänensävylle, josta ei innostusta kuullut etsimälläkään, ja nyökkää vastaukseksi. Sanna kävelee Nikon eteen hevosen karsinalle ja katsoo sitä, oikein venyttäen pitkää, paheksuvaa hiljaisuutta. “Ihan hevoselta se näyttää” vastaa Sanna vihdoin. Tallin omistaja kääntyy katsomaan Nikoa, joka on ristinyt käsivartensa ja yrittää kovasti näyttää varmalta itseensä ja ostokseensa. Äitiä ei kuitenkaan huijata- tämä näkisi pienen häivähdyksen epävarmuutta lapsensa silmissä, vaikka laittaisi silmät kiinni. “Hyvä siitä tulee. Kunhan jaksat nähdä vaivaa… Solarin… eteen” Sanna myöntyy rohkaisemaan lastaan, vaikka joutuukin välissä vilkaisemaan karsinan liitutaulua muistaakseen hevosen nimen. Sanna kääntyy katsomaan hevosta, joka kohottaa päätään, kuin tietäisi itsestään puhuttavan.
